RAUHA MÄKILÄ, ANNA TUORI & ​EEVA-LEENA ​EKLUND: PIKNIK 13.6. - 1.9.2024

Info in english coming soon!

Karjaan keskustaan aukeavan Mållin avajaisnäyttelyssä Piknik nähdään kolme sukupolvensa eturivin kuvataiteilijaa ensi kertaa yhdessä. Kuvataideakatemiassa vuosituhannen vaihteessa opiskelleet Rauha Mäkilä, Anna Tuori ja Eeva-Leena Eklund ovat työskennelleet rinnakkain vuosien ajan ja tukeneet toisiaan niin taiteen ammattilaisina kuin ystävinä. Kolmikon ensimmäisen yhteisnäyttelyn avajaisia vietetään 13. kesäkuuta, samaan aikaan Mållin virallisten avajaisten kanssa.

Näyttelyn vertauskuvalliseen piknikpöytään on koottu jokaiselta taiteilijalta uusia teoksia. Joukossa on myös vanhempaa tuotantoa.

“Meille piknik assosioituu siihen, että kerätään nurmelle asioita ja iloitaan niistä”, taiteilijat kuvailevat näyttelyn teemaa. “Kuten tässä näyttelyssä. Kaikki tuovat jotain.“

Ajatus kesänäyttelystä Karjaalla oli ollut olemassa kauan.

“Olin joskus sanonut Rauhalle, että mä haluaisin, et meillä olisi näyttely Karjaalla”, Tuori kertoo. “Karjaa on niin hieno paikka. Muutama vuosi myöhemmin Rauha soitti ja sanoi, että hei nyt se olisi mahdollista.”

Ilmoille heitetystä ideasta tuli lopulta konkreettinen mahdollisuus melkein kuin itsestään, muutaman onnekkaan sattuman kautta. Myös niihin liittyi ystävyys.

“Vanha ystäväni oli muuttanut Karjaalle puolisonsa kanssa,” Mäkilä jatkaa. “He innostuivat Annan haaveesta heti kun mainitsin sen. Törmäsimme myöhemmin sattumalta Helsingissä aivan Galleria Anhavan kulmilla, ja sanoin, että heidän on mentävä sisään katsomaan Eeva-Leenan näyttely. Tuli tunne, että myös Eeva-Leenalla olisi paljon annettavaa kesäiselle Karjaalle.”

Mäkilän ystävät olivat Mållin toinen perustajapariskunta, Kimmo Pohjapelto ja Minni Juuramo. Palaset alkoivat loksahdella kohdalleen.

“Kun näimme Mållin suuren ja valoisan tilan kävelykadun varrella, olimme myytyjä” Mäkilä toteaa. “Ajatus meidän kolmen yhteisnäyttelystä juuri siellä tuntui hyvältä ja oikealta.”

Taiteilijoita yhdistää muukin kuin yhteiset opiskeluvuodet, ja oikeastaan vasta niiden jälkeen alkanut ja syventynyt ystävyys.

“Teoksistamme löytyy monia yhteisiä elementtejä, kuten värin, jäljen ja muotojen merkitys”, taiteilijat sanovat. “Tekijöinä liikumme kaikki laajoilla tunneskaaloilla huumorista pimeisiin juttuihin ja kaikkeen siltä väliltä. Järjetön ja järkevä, turha ja tärkeä eivät ole tekemisessämme hierarkkisessa suhteessa keskenään, vaan kuuluvat kokemusten ja havaintojen kautta elämän kirjoon. Henkilökohtainen sekoittuu yleiseen ja toisinpäin.”

Näyttely on auki koko Mållin kesäkauden ajan 13.6. - 1.9.2024.

“Tuntuu raikkaalta olla uudessa ympäristössä”, Eklund toteaa. “Ja kivalta saada erilaista yleisöä, joka ei ehkä hakeutuisi töidemme pariin galleriaan.”

Kaikki näyttelyn teokset ovat myynnissä. Teostiedot ovat saatavilla näyttelyn yhteydessä ja niitä voi tiedustella myös sähköpostitse osoitteesta hello@mallkarjaa.fi.

RAUHA MÄKILÄ, ANNA TUORI & EEVA-LEENA EKLUND: PIKNIK

Måll, Kauppiaankatu 14, 10300 Karjaa

13.6. - 1.9.2024
Avoinna ma-ke sopimuksen mukaan, to-pe 12-16, la-su 11-17
Ilmainen sisäänpääsy